OCTIFEIN APRICOT
s. 28.12.2003 k.13.5.2012 (hemangiosarkooma)
Yako Van De Hazenberg – Vuorman Ocala
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yht´äkkiä huomaa se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton ja kaipuu suuri sanaton.
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän, yht´äkkiä huomaa se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton ja kaipuu suuri sanaton.
 |
| Kiitos kaikesta rakas Iita! photo Niina Javanainen |
KODINVAIHTAJA KAUNOKAINEN
Iita tuli meille 5.5 -vuotiaana, tilanteessa jossa olimme hiljattain menettäneet 2 rakasta bokseriamme, Ofelian ja Alman. Suzy oli silloin vielä pikkuinen tyttö, kovin hämmentynyt jäätyään yhtäkkiä talon ainoaksi koiraksi. Kovin tyhjältä tuntui talo meistäkin.
Iita tuli meille 5.5 -vuotiaana, tilanteessa jossa olimme hiljattain menettäneet 2 rakasta bokseriamme, Ofelian ja Alman. Suzy oli silloin vielä pikkuinen tyttö, kovin hämmentynyt jäätyään yhtäkkiä talon ainoaksi koiraksi. Kovin tyhjältä tuntui talo meistäkin.
Ajatus toisesta pennusta sillä erää ei tuntunut järkevältä ajatukselta, joten löysin itseni pohtimasta aikuisen kodinvaihtajan ottamista. Olin huomannut ilmoituksen Iitasta, joka etsi uutta kotia.
Tässä välissä pitää mennä hieman taaksepäin, että kokonaisuus hieman tarkentuisi. Vuonna 2001 kun olimme ottamassa bokserinpentua, Vuoristen pentulaatikossa tuhisi 6 bokserin alkua. Meille näistä valikoitui Ofelia, maailman paras koira jonka elämä päättyi aivan liian aikaisin. Kun Ofelia kuoli, olimme murheen murtamia. Iita liittyi kuvioon siten, että se oli Ofelian pentuesisaren jälkeläinen. Kun saimme Iitan saimme tavallaan palasen Ofeliaa takaisin - jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Aurinkoisena kevätpäivänä suuntasimme auton keulan kohti etelä -suomea, katsomaan Iitaa joka silloin asui noin 400 km päässä meistä. Matkan aikana sitä ehti kyllä ajatella kaikenlaista, päällimmäisenä ”onkohan tämä nyt ihan järkevää” ja ”mitä jos koirat eivät tulekaan toimeen keskenään” jne. Loputtomiin. Emme osanneet täysin varautua siihen mikä meitä perillä odotti. Se tuli meitä vastaan liidellen pitkillä, eleganteilla askelillaan ilmentäen kaikkia niitä adjektiiveja joilla bokseria rotumääritelmässä kuvaillaan, näyttäen niin kovin kauniilta. Meillähän lopsahti isännän kanssa suut auki. ”Tuoko se on” kuiskasi isäntä ja minä siihen että ”niin sen täytyy olla”. Kuten olikin. Iita hurmasi meidät täydellisesti, ei pelkällä ulkomuodollaan, vaan koko olemuksellaan ja persoonallaan. Mukaanhan se lähti, ja myöhemmin siitä tuli meidän oma ihan virallisesti.
 |
| Vappu 2009, Iita on juuri saapunut meille |
Tarina nimen takana
Iita tuli meille aikuisena, joten nimi oli jo valmiina emmekä halunneet sitä vaihtaa. Kun kaikki muu muuttuu, niin mielestämme on reilua saada pitää edes oma nimensä.
Kun myöhemmin kysyin asiaa, minulle kerrottiin nimen tulleen siitä että Iita oli aikoinaan pentueen suurin, iso-Iita. ”Hieman isohan se Iita on” kerrotaan laulussa, ja nimi jäi vaikkei Iitasta loppujen lopuksi mitään ylettömän suurta kasvanutkaan.
Iita oli mielestämme, paitsi ulkomuodoltaan, myös luonteeltaan ns. vanhan ajan bokseri. Sen kanssa kelpasi kävellä kylällä päiväsaikaan, mutta kulkeminen onnistui melko huoletta myös illan hämärissä. Kotona tasaisen varma, mutta tarvittaessa valpas, vahva ja peloton Iita oli mielestämme sellainen kuin bokserin pitää ollakin.
Iitan luonteessa oli myös velmumpi puolensa. Kekseliäänä koirana se löysi yleensä keinon päästä tavoitteisiinsa, jotka usein liittyivät jollain tapaa joko sen hienoiseen mukavuudenhaluun, tai melkoiseen ahneuteen. Kun Iitalle antoi makupalan, sen silmissä välähti hopealusikan löytäneen harakan katse. Se löysi aurinkoisimman paikan kesällä, lämpimimmän paikan talvella ja pehmeimmän alustan kaikkina vuodenaikoina. Yleisesti ottaen se mennä porskutteli eteenpäin hyvällä huumorilla, rakastaen saamaansa huomiota ja haluten tehdä mieliksi. Ihana koira!
2012
Iitan kohtaloksi koitui sairastua erittäin vakavasti - aggressiivinen verisyöpä vei vahvan ja elämänhaluisen koiramme reilussa viikossa. Tapahtunutta on ollut vaikeaa hyväksyä ja siitä yli pääseminen on ollut raskasta.
Iita opetti meille kuinka eletään hetkessä, elämän iloista nauttien. Elämässä mikään ei ole itsestäänselvää ja kaikki se hyvä jonka mielellään ottaa ikään kuin annettuna voidaan ottaa meiltä pois, ilman ennakkovaroituksia.
Iita nukkuu ikiunta pihapuun alla, paikassa jossa se mielellään köllötteli auringosta nauttien. Kun Iita tuli meille, lupasimme sille ettei sen tarvitse enää lähteä meiltä minnekään. Pidimme lupauksemme.
 |
| Iitan kuva Niina Javanainen |
2012
Iitan kohtaloksi koitui sairastua erittäin vakavasti - aggressiivinen verisyöpä vei vahvan ja elämänhaluisen koiramme reilussa viikossa. Tapahtunutta on ollut vaikeaa hyväksyä ja siitä yli pääseminen on ollut raskasta.
Iita opetti meille kuinka eletään hetkessä, elämän iloista nauttien. Elämässä mikään ei ole itsestäänselvää ja kaikki se hyvä jonka mielellään ottaa ikään kuin annettuna voidaan ottaa meiltä pois, ilman ennakkovaroituksia.
Iita nukkuu ikiunta pihapuun alla, paikassa jossa se mielellään köllötteli auringosta nauttien. Kun Iita tuli meille, lupasimme sille ettei sen tarvitse enää lähteä meiltä minnekään. Pidimme lupauksemme.
Samettikuonomme, jätit meille hyvin kauniit muistot. Sinulla on aina paikka sydämissämme.
